7.2.2015
Tämä on ensimmäinen blogini. Syy miksi lähden kirjoittamaan, on opiskelujeni myötä avautunut mahdollisuus vaihto-opiskeluun Saksassa. Vaihto-opiskelun aikana tulen erikoistumaan ilmailuliiketoiminnan johtamiseen International University Bad Honnef Bonn -oppilaittoksessa. Lyhyemmin IUBH. Tämä on minulle kenties viimeinen mahdollisuus ennen eläkettä irtautua hetkeksi arjesta ja nähdä minkälaista elämä on Suomen ulkopuolella. Sen vuoksi pidän opintomatkaa niin tärkeänä, että koen aiheesta kirjoittamisen olevan vaivan arvoista. Lisäksi olen ajatellut blogini olevan tärkeä läheisilleni, jotka joutuvat jäämään Suomeen matkani ajaksi. Toisaalta minusta on mukavaa koota ajatuksiani ja kokemuksia yhteen paikkaan myöhempää tarkastelua varten. Tässä blogissa tulen tunnustautumaan sataprosenttiseksi ilmailunörtiksi. Toivottavasti se ei tule yllätyksenä aivan kaikille. Aloitan blogini kertomalla hieman taustoja itsestäni ja opiskelusta.
Kirjoitin itseni ylioppilaaksi Sotungin Lukiosta vuonna 2005. Keväällä 2005, nauttiessani täysi-ikäisyyden mukanaan tuomista oikeuksista viettää railakasta opiskelijaelämää, meni sen kevään yhteishaku osaltani täysin ohi. En ollut ehtinyt tehdä mitään isompia suunitelmia elämääni varten, muuten kuin, että jossain takaraivossa jyskytti ajatus yliopistosta. Kevään aikana olin tienannut pientä taskurahaa Postin palveluksessa jakamalla puhelinluetteloita ovelta ovelle Vantaalla ja Tuusulassa. Vailla sen isompia tulevaisuudensuunitelmia, olin kesätyöpaikan tarpeessa. Ensi tammikuussa olisi määrä aloittaa armeija. Äitini työskenteli tuolloin Finnairilla tilitysvirkailijana. Olin peruskoulun aikana suorittanut työharjoittelujakson samassa yksikössä. Finnairilla on käytössään henkilökunnan oma intranet, jossa on palsta avoimille työpaikoille konsernin sisällä. Äitini ilmoitti minulle, että nyt olisi silloisessa tytäryhtiössä, Northport Oy:ssa, avoimia ramp-miehen paikkoja. Äitini selitti, että ne on niitä äijiä, jotka heittävät matkalaukkuja ja kuormaavat lentokoneita (Huom. Lentokoneita kuormataan, mutta laivoja lastataan). Paikka kiinnosti minua, mutta en koskaan uskonut pääseväni töihin lentokentälle. Pieni ihme kuitenkin kävi ja pääsin osallistumaan ramp-miehen peruskurssille toukokuussa 2005. Työt alkoivat kahden viikon päästä. Koska lentoliikenteen sanotaan jaksottuvan Helsinki-Vantaan lentokentällä aamu- ja iltapäivän ruuhkapiikkeihin, kurssin läpäisseet palkattiin osa-aikaisiksi työntekijöiksi ruuhkapiikkeihin. Tämä tarkoitti sitä, että aamulla tultiin töihin noin klo 6 ja päästiin kotiin noin klo 10. Iltapäivällä tultiin uudestaan töihin noin klo 14 ja päästiin kotiin noin klo 18. Kyse oli siis työntekijän kannalta suorastaan luonnottomasta järjestelystä. Palkka muodostui pienestä tuntiansiosta, joka kului siihen, että joutui neljä kertaa päivässä ravaamaan kodin ja työpaikan väliä. Kuukauden tuntimäärä oli 0-100. Kurssillamme oli muutama ilmailusta enemmän perillä oleva kaveri, joiden vanhemmat olivat luoneet pitkää uraa ilmailun parissa. Joskus jäimme näiden kavereiden kanssa keskipäivän hiljaiseksi ajaksi pyörimään lentokentälle tutustumaan lentokoneisiin ja paikkoihin tarkemmin, kuin mitä ruumasta käsin saattoi nähdä. Kahdeksantoistavuotiaalle pojalle oli jännittävää mennä lentokonehalleille ja mekaanikkojen luvalla istahtaa MD-11 ohjaamoon ihmettelemään. Kaverit jakoivat tietämystään. Työvuorojen välillä menimme toisinaan kaverille pelaamaan tietokoneella Microsoft Flight Simulatoria. Pieni ilmailukärpänen oli puraissut.
Kesä 2005 meni kuormatessa. Työsopimukset olimme tehneet muistaakseni vain syyskuun loppuun asti. Firma etsi muutamia, jotka haluaisivat jatkaa osa-aikaisena. Lopuille näytettiin ovea. Luonnollisesti hain jatkoa, sillä armeija alkaisi vasta tammikuussa. Sain jatkosopimuksen.
Ilmailu (Aviation) on työni myötä muodostunut minulle mielekkääksi harrastukseksi ja jopa elämäntavaksi. Kun mietin esimerkiksi lomamatkojen suunnittelua, on käytettävät lentokonetyypit huomattavasti tärkeämmässä roolissa kiinnostukseni kanssa, kuin esimerkiksi lento- ja koneenvaihtoajat. Minua ei haittaa, jos hotellihuoneen parvekkeelta näkyy laskeutuvat lentokoneet. Vapaa-ajallani pelaan Airwaysimiä, jossa tarkoituksena on rakentaa oma lentoyhtiö. Kotona nukkumaan mennessä saatan kuulla ylilentävän lentokoneen jylinää. Tiedän sen olevan A340 matkalla Singaporeen. Jopa joidenkin lenokoneiden moottoreiden äänistä pystyy päättelemään mikä konetyyppi on kyseessä. Kaikkein helpoin on tunnistaa venäläiset Tupolevit, joita enää harvemmin käy Suomessa. Niiden moottoreissa on metallinen kaiku. Olemme käyneet joskus bongaamassa lentokoneita Lemminkäisen kallioilla. Välillä hämmästytän itsenikin pystymällä tunnistamaan konetyypin kymmenien kilometrien päästä vaikka näkyvissä olisi vielä pelkkä musta piste. Koneen pystyy tunnistamaan monista eri asioista. Esimerkiksi laskeutumisvaloista. Onko ne siiven tyvialueella vai kärjissä? Montako niitä on? Moottorien lukumäärä? Onko siivet rungon yläpuolella vai alapuolella. Onko laskeutumistelineet kiinni rungossa vai siivissä? Nämä kaikki on asioita, joita ei ole tarvinnut opiskella. Ne ovat vain jääneet mieleen sen kymmenen vuoden aikana mitä olen lentokentällä työskennellyt.
Kolmen viikon päästä, 1.3.2015 olen lähdössä Saksaan kantamusteni kanssa. Aion mennä aamun Düsseldorfilaisella, mikäli koneessa on tilaa. Siitä päivästä eteenpäin tulen säännöllisen epäsäännöllisesti julkaisemaan kuulumisiani tämän blogin kautta. Tervetuloa mukaan!
Tämä on ensimmäinen blogini. Syy miksi lähden kirjoittamaan, on opiskelujeni myötä avautunut mahdollisuus vaihto-opiskeluun Saksassa. Vaihto-opiskelun aikana tulen erikoistumaan ilmailuliiketoiminnan johtamiseen International University Bad Honnef Bonn -oppilaittoksessa. Lyhyemmin IUBH. Tämä on minulle kenties viimeinen mahdollisuus ennen eläkettä irtautua hetkeksi arjesta ja nähdä minkälaista elämä on Suomen ulkopuolella. Sen vuoksi pidän opintomatkaa niin tärkeänä, että koen aiheesta kirjoittamisen olevan vaivan arvoista. Lisäksi olen ajatellut blogini olevan tärkeä läheisilleni, jotka joutuvat jäämään Suomeen matkani ajaksi. Toisaalta minusta on mukavaa koota ajatuksiani ja kokemuksia yhteen paikkaan myöhempää tarkastelua varten. Tässä blogissa tulen tunnustautumaan sataprosenttiseksi ilmailunörtiksi. Toivottavasti se ei tule yllätyksenä aivan kaikille. Aloitan blogini kertomalla hieman taustoja itsestäni ja opiskelusta.
Kirjoitin itseni ylioppilaaksi Sotungin Lukiosta vuonna 2005. Keväällä 2005, nauttiessani täysi-ikäisyyden mukanaan tuomista oikeuksista viettää railakasta opiskelijaelämää, meni sen kevään yhteishaku osaltani täysin ohi. En ollut ehtinyt tehdä mitään isompia suunitelmia elämääni varten, muuten kuin, että jossain takaraivossa jyskytti ajatus yliopistosta. Kevään aikana olin tienannut pientä taskurahaa Postin palveluksessa jakamalla puhelinluetteloita ovelta ovelle Vantaalla ja Tuusulassa. Vailla sen isompia tulevaisuudensuunitelmia, olin kesätyöpaikan tarpeessa. Ensi tammikuussa olisi määrä aloittaa armeija. Äitini työskenteli tuolloin Finnairilla tilitysvirkailijana. Olin peruskoulun aikana suorittanut työharjoittelujakson samassa yksikössä. Finnairilla on käytössään henkilökunnan oma intranet, jossa on palsta avoimille työpaikoille konsernin sisällä. Äitini ilmoitti minulle, että nyt olisi silloisessa tytäryhtiössä, Northport Oy:ssa, avoimia ramp-miehen paikkoja. Äitini selitti, että ne on niitä äijiä, jotka heittävät matkalaukkuja ja kuormaavat lentokoneita (Huom. Lentokoneita kuormataan, mutta laivoja lastataan). Paikka kiinnosti minua, mutta en koskaan uskonut pääseväni töihin lentokentälle. Pieni ihme kuitenkin kävi ja pääsin osallistumaan ramp-miehen peruskurssille toukokuussa 2005. Työt alkoivat kahden viikon päästä. Koska lentoliikenteen sanotaan jaksottuvan Helsinki-Vantaan lentokentällä aamu- ja iltapäivän ruuhkapiikkeihin, kurssin läpäisseet palkattiin osa-aikaisiksi työntekijöiksi ruuhkapiikkeihin. Tämä tarkoitti sitä, että aamulla tultiin töihin noin klo 6 ja päästiin kotiin noin klo 10. Iltapäivällä tultiin uudestaan töihin noin klo 14 ja päästiin kotiin noin klo 18. Kyse oli siis työntekijän kannalta suorastaan luonnottomasta järjestelystä. Palkka muodostui pienestä tuntiansiosta, joka kului siihen, että joutui neljä kertaa päivässä ravaamaan kodin ja työpaikan väliä. Kuukauden tuntimäärä oli 0-100. Kurssillamme oli muutama ilmailusta enemmän perillä oleva kaveri, joiden vanhemmat olivat luoneet pitkää uraa ilmailun parissa. Joskus jäimme näiden kavereiden kanssa keskipäivän hiljaiseksi ajaksi pyörimään lentokentälle tutustumaan lentokoneisiin ja paikkoihin tarkemmin, kuin mitä ruumasta käsin saattoi nähdä. Kahdeksantoistavuotiaalle pojalle oli jännittävää mennä lentokonehalleille ja mekaanikkojen luvalla istahtaa MD-11 ohjaamoon ihmettelemään. Kaverit jakoivat tietämystään. Työvuorojen välillä menimme toisinaan kaverille pelaamaan tietokoneella Microsoft Flight Simulatoria. Pieni ilmailukärpänen oli puraissut.
 |
| 18-vuotias ramp-mies ison koneen nokalla. |
 |
| B757-200 vanhoissa Finnairin väreissä |
Vuosi 2006 meni Vekaranjärvellä, Salpausselän ilmatorjuntapatteristossa. Kotiuduin tammikuussa 2007 reservin vänrikkinä. Jatkosuunitelmat olivat selkeät. Tarkoituksena oli palata kentälle töihin osa-aikaiseksi ja hakea jossain vaiheessa opiskelemaan. Muutaman kuukauden työskentelyn jälkeen sain tilaisuuden päästä pitkälle listalle vuorotteluvapaan sijaisena. Tällöin sain ensikosketuksen pitkään listaan ja aivan uudenlaiseen palkkaukseen. Huomasin palkan olevan kahden viikon koulutukseen nähden sangen kilpailukykyinen. Vähitellen opiskeluinto laantui, sillä ymmärsin tienaavani enemmän kuin mitä sillä hetkellä koin tarvitsevani. Miksi suotta opiskella, kun näinkin tuli toimeen? Vuonna 2007 osallistuin esimieskurssille ja pääsin tuuraavaksi Ramp-esimieheksi. Vuoden jälkeen, keväällä 2008 minut vakinaistettiin. Marssin samantien pankkiin ja aloin neuvotella asuntolainasta. Kesällä 2008 ostin oman asunnon. Syksyllä tapasin rakkaan puolisoni Paulan. Paula oli töissä Northportilla asiakaspalvelupuolella. Syksyllä 2008 maailmantalous oli kääntynyt laskuun ja Northport ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut osana Finnairin säästöohjelmaa. YT-neuvottelujen piiriin kuului koko suorittava porras jäänpoistajia lukuun ottamatta. Silloin ymmärsin ensikerran, että mitä enemmän henkilöllä on tietotaitoa, sitä varmemmin hän saa pitää työpaikkansa. Tuoreena asuntovelallisena olin täysin hermoraunio. Pelkäsin työpaikkani ja tulevaisuuteni puolesta. Nähtävästi olin kuitenkin onnistunut vakuuttamaan työnantajan ammattitaidostani ja työmotivaatiostani. Sain pitää paikkani. Hyvin pian meidät loput ulkoistettiin Baronalle. Orastava ammattiylpeyteni koki kolauksen vuokratyöfirman vaatteissa. Usko parempaan tulevaisuuteen ei vuokratyöfirmassa ollut kovin vahva. Päätin alkaa kehittää osaamistani edelleen tulevia yt-neuvotteluja silmälläpitäen. Ajoin C-ajokortin, jota tarvittiin järjestelytehtävissä ja jäänpoistossa. Se oli sijoitus tulevaisuutta varten. Vaikka saisinkin potkut voisin aina ryhtyä ajamaan kuorma-autoa. Hain järjestely- ja jäänpoistotehtäviin, mutta onnistuin pääsemään vain jäänpoistokoulutukseen. Jäänpoisto-osaaminen toi mukanaan lisäansioita. C-ajokortti maksoi itsensä takaisin hyvin nopeasti.
Vuonna 2011 Swissport rantautui Suomeen ja Barona Handlingin työntekijät vaihtoivat firmaa. Meidät siirrettin jälleen vanhoina työntekijöinä Swissport Finlandin palkkalistoille. Muutos oli mielestäni äärimäisen positiivinen. Nyt ensimmäistä kertaa vetovastuussa on firma, joka on oikeasti perehtynyt alaan. Paljon muutoksia on toki tullut eivätkä kaikki ole niistä niin tyytyväisiä. Mielestäni on kuitenkin tärkeintä, että palkka tulee ajallaan ja työrauha on kestänyt. Koko kolmevuotisen historiansa aikana Swissportissa ei ole puhuttu puolella sanallakaan henkilöstön vähentämisestä. Päinvastoin, on haluttu kasvaa ja laajentua.
Työnjohtoon on haettu silloin tällöin uusia tuurareita. Jahkailin monta vuotta hakemisen puolesta, sillä pelkäsin työnjohtotehtävien murentavan työintoni ja suhteeni työkavereihini. Mietin, olinko tarpeeksi kokenut ja kuinka vanhemmat työkaverit suhtautuisivat tällaiseen nuoreen kloppiin. Toisaalta työnjohtoon oli hakeutunut myös minua vähemmän aikaa talossa olleitakin. Vuonna 2012 eräs työnjohtaja "käski" minua hakemaan työnjohtoon. Mitäpä siitä enempää jahkailemaan, kun luottoa tuntui olevan. Loppupeleissä kuitenkin halusin työltäni enemmän kuin pelkkää laukunheittoa. Työnjohdossa olen menestynyt mielestäni hyvin. Yhä ajatuksena kehittää osaamistani ja turvatakseni tulevaisuutta hain kevään 2012 yhteishaussa opiskelemaan matkailun liikkeenjohtoa Haaga-Helian ammattikorkeakouluun. Lukiotaustaisena laukunheittäjänä halusin saada amk-paperit ja uskoin sen olevan helpointa alalla, joka kiinnosti ja josta minulla oli jo ennestään hieman kokemusta. Ystäväni Timo oli kertonut, että koulussa olisi mahdollista erikoistua Aviation Managementtiin, eli ilmailuliiketoiminnan johtamiseen. Minulle oli alusta asti selvää, että tämä olisi se juttu minkä vuoksi tulen tätä koulua käymään. Valitettavasti erikoistuminen ilmailuliiketoiminnan johtamiseen edellyttää vaihto-opintoja Saksassa, sillä Suomessa ei ole tarjolla kyseistä koulutusta. Olen tiennyt alusta asti, että puolisoni ei tulisi arvostamaan viiden kuukauden vaihto-ohjelmaa Saksassa, sillä hänen on mahdotonta päästä mukaan. Ymmärrään hänen tyytymättömyytensä hyvin, etenkin kun on käynyt ilmi, että Saksaan lähtijöistä peräti 6 on naisia. Miehiä tulee lähtemään vain kaksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että viisi kuukautta on todella lyhyt aika yhteisen tulevaisuuden ja mahdollisuuksien turvaamiseksi. Jotkut sanovat, että "pysyypähän suhde tuoreempana". Se on mielestäni täyttä höpönlöpöä. Kaksi vuorotyöläistä näkee toisiansa muutenkin tarpeeksi harvoin. Rankkaa tulee olemaan, mutta kyllä suhteen on pakko kestää viiden kuukauden koettelemus. Tarkoituksena on kuitenkin tulla käymään Suomessa aina kun siihen on mahdollisuus.
Hakeminen IUBH -oppilaitokseen on ollut koettelemus, josta voisi kirjoittaa kokonaan oman kirjan. Ilmaistakseni halukkuuteni vaihto-opintoihin olen käynyt kahdessa haastattelussa. Olen täyttänyt tusinan verran kaavakkeita ja motivaatiokirjeitä, mukaanlukien sellaisen, jossa vanhempani vakuuttavat, että minulla on taloudelliset edellytykset elää puoli vuotta Saksassa. On se nyt kumma kun 28-vuotias aikuisopiskelija joutuu hakemaan vanhemmilta lupalapun, että voi lähteä opiskelemaan Saksaan. Asunnon olen hankkinut koulun kautta. Se tulee olemaan soluasunto, josta on yhden minuutin kävelymatka kouluun ja kahden minuutin kävelymatka Bad Honnefin keskustaan. Hinta on paikalliseen tasoon nähden kallis, 435 euroa kuukaudessa, mutta sijainti on hyvä. Lisäksi säästin itseni etsimisen vaivalta ja otin suosiolla sen mitä koulu minulle mainosti. Ykityisiltä olisi toki varmasti saanut halvemmalla. Jotkut sanovat, että Suomi ei ole enää mikään hyvinvointiyhteiskunta. Kerronpa kuitenkin minkälaisia mahdollisuuksia valtio on minulle tarjonnut. Valtio on tarjonnut minulle ilmaisen opiskelupaikan. Alan olen saanut valita itse sen pohjalta mikä minua kiinnnostaa. Kouluruokailusta maksan alle kolme euroa. Opiskelupaikka on mahdollistanut minulle vaihto-opiskelun toisessa maassa. Koulutusrahasto on myöntänyt minulle aikuiskoulutustukea, jota tulen nostamaan noin 2100 euroa kuukaudessa (miinus verot). Koulutusrahaston tuki perustuu ansiosidonnaiseen. Tämän edellytyksenä on, että olen jäänyt töistä palkattomalle opintovapaalle. Voi harmi! Kela on myöntänyt minulle valtion takaaman 3500 euron opintolainan, jota tarvitsee ruveta lyhentämään vuonna 2017. Korko on nimellinen. Lisäksi lainasta on mahdollista saada pieni osa maksetuksi valtion toimesta, mikäli valmistun aikataulussa. Euroopan Unionin erasmusohjelma tukee opintojani noin 1000 euron rahasummalla. Kun kaikki tämä laitetaan viivan alle, tulen vaihto-opintojeni aikana saamaan rahaa suurinpiirtein 3000€/kk tekemättä lainkaan töitä. Opiskelkaa hyvät ihmiset ja hyödyntäkää hyvinvointiyhteiskunnan mahdollisuuksia!
Vuonna 2011 Swissport rantautui Suomeen ja Barona Handlingin työntekijät vaihtoivat firmaa. Meidät siirrettin jälleen vanhoina työntekijöinä Swissport Finlandin palkkalistoille. Muutos oli mielestäni äärimäisen positiivinen. Nyt ensimmäistä kertaa vetovastuussa on firma, joka on oikeasti perehtynyt alaan. Paljon muutoksia on toki tullut eivätkä kaikki ole niistä niin tyytyväisiä. Mielestäni on kuitenkin tärkeintä, että palkka tulee ajallaan ja työrauha on kestänyt. Koko kolmevuotisen historiansa aikana Swissportissa ei ole puhuttu puolella sanallakaan henkilöstön vähentämisestä. Päinvastoin, on haluttu kasvaa ja laajentua.
Työnjohtoon on haettu silloin tällöin uusia tuurareita. Jahkailin monta vuotta hakemisen puolesta, sillä pelkäsin työnjohtotehtävien murentavan työintoni ja suhteeni työkavereihini. Mietin, olinko tarpeeksi kokenut ja kuinka vanhemmat työkaverit suhtautuisivat tällaiseen nuoreen kloppiin. Toisaalta työnjohtoon oli hakeutunut myös minua vähemmän aikaa talossa olleitakin. Vuonna 2012 eräs työnjohtaja "käski" minua hakemaan työnjohtoon. Mitäpä siitä enempää jahkailemaan, kun luottoa tuntui olevan. Loppupeleissä kuitenkin halusin työltäni enemmän kuin pelkkää laukunheittoa. Työnjohdossa olen menestynyt mielestäni hyvin. Yhä ajatuksena kehittää osaamistani ja turvatakseni tulevaisuutta hain kevään 2012 yhteishaussa opiskelemaan matkailun liikkeenjohtoa Haaga-Helian ammattikorkeakouluun. Lukiotaustaisena laukunheittäjänä halusin saada amk-paperit ja uskoin sen olevan helpointa alalla, joka kiinnosti ja josta minulla oli jo ennestään hieman kokemusta. Ystäväni Timo oli kertonut, että koulussa olisi mahdollista erikoistua Aviation Managementtiin, eli ilmailuliiketoiminnan johtamiseen. Minulle oli alusta asti selvää, että tämä olisi se juttu minkä vuoksi tulen tätä koulua käymään. Valitettavasti erikoistuminen ilmailuliiketoiminnan johtamiseen edellyttää vaihto-opintoja Saksassa, sillä Suomessa ei ole tarjolla kyseistä koulutusta. Olen tiennyt alusta asti, että puolisoni ei tulisi arvostamaan viiden kuukauden vaihto-ohjelmaa Saksassa, sillä hänen on mahdotonta päästä mukaan. Ymmärrään hänen tyytymättömyytensä hyvin, etenkin kun on käynyt ilmi, että Saksaan lähtijöistä peräti 6 on naisia. Miehiä tulee lähtemään vain kaksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että viisi kuukautta on todella lyhyt aika yhteisen tulevaisuuden ja mahdollisuuksien turvaamiseksi. Jotkut sanovat, että "pysyypähän suhde tuoreempana". Se on mielestäni täyttä höpönlöpöä. Kaksi vuorotyöläistä näkee toisiansa muutenkin tarpeeksi harvoin. Rankkaa tulee olemaan, mutta kyllä suhteen on pakko kestää viiden kuukauden koettelemus. Tarkoituksena on kuitenkin tulla käymään Suomessa aina kun siihen on mahdollisuus.
Hakeminen IUBH -oppilaitokseen on ollut koettelemus, josta voisi kirjoittaa kokonaan oman kirjan. Ilmaistakseni halukkuuteni vaihto-opintoihin olen käynyt kahdessa haastattelussa. Olen täyttänyt tusinan verran kaavakkeita ja motivaatiokirjeitä, mukaanlukien sellaisen, jossa vanhempani vakuuttavat, että minulla on taloudelliset edellytykset elää puoli vuotta Saksassa. On se nyt kumma kun 28-vuotias aikuisopiskelija joutuu hakemaan vanhemmilta lupalapun, että voi lähteä opiskelemaan Saksaan. Asunnon olen hankkinut koulun kautta. Se tulee olemaan soluasunto, josta on yhden minuutin kävelymatka kouluun ja kahden minuutin kävelymatka Bad Honnefin keskustaan. Hinta on paikalliseen tasoon nähden kallis, 435 euroa kuukaudessa, mutta sijainti on hyvä. Lisäksi säästin itseni etsimisen vaivalta ja otin suosiolla sen mitä koulu minulle mainosti. Ykityisiltä olisi toki varmasti saanut halvemmalla. Jotkut sanovat, että Suomi ei ole enää mikään hyvinvointiyhteiskunta. Kerronpa kuitenkin minkälaisia mahdollisuuksia valtio on minulle tarjonnut. Valtio on tarjonnut minulle ilmaisen opiskelupaikan. Alan olen saanut valita itse sen pohjalta mikä minua kiinnnostaa. Kouluruokailusta maksan alle kolme euroa. Opiskelupaikka on mahdollistanut minulle vaihto-opiskelun toisessa maassa. Koulutusrahasto on myöntänyt minulle aikuiskoulutustukea, jota tulen nostamaan noin 2100 euroa kuukaudessa (miinus verot). Koulutusrahaston tuki perustuu ansiosidonnaiseen. Tämän edellytyksenä on, että olen jäänyt töistä palkattomalle opintovapaalle. Voi harmi! Kela on myöntänyt minulle valtion takaaman 3500 euron opintolainan, jota tarvitsee ruveta lyhentämään vuonna 2017. Korko on nimellinen. Lisäksi lainasta on mahdollista saada pieni osa maksetuksi valtion toimesta, mikäli valmistun aikataulussa. Euroopan Unionin erasmusohjelma tukee opintojani noin 1000 euron rahasummalla. Kun kaikki tämä laitetaan viivan alle, tulen vaihto-opintojeni aikana saamaan rahaa suurinpiirtein 3000€/kk tekemättä lainkaan töitä. Opiskelkaa hyvät ihmiset ja hyödyntäkää hyvinvointiyhteiskunnan mahdollisuuksia!
Ilmailu (Aviation) on työni myötä muodostunut minulle mielekkääksi harrastukseksi ja jopa elämäntavaksi. Kun mietin esimerkiksi lomamatkojen suunnittelua, on käytettävät lentokonetyypit huomattavasti tärkeämmässä roolissa kiinnostukseni kanssa, kuin esimerkiksi lento- ja koneenvaihtoajat. Minua ei haittaa, jos hotellihuoneen parvekkeelta näkyy laskeutuvat lentokoneet. Vapaa-ajallani pelaan Airwaysimiä, jossa tarkoituksena on rakentaa oma lentoyhtiö. Kotona nukkumaan mennessä saatan kuulla ylilentävän lentokoneen jylinää. Tiedän sen olevan A340 matkalla Singaporeen. Jopa joidenkin lenokoneiden moottoreiden äänistä pystyy päättelemään mikä konetyyppi on kyseessä. Kaikkein helpoin on tunnistaa venäläiset Tupolevit, joita enää harvemmin käy Suomessa. Niiden moottoreissa on metallinen kaiku. Olemme käyneet joskus bongaamassa lentokoneita Lemminkäisen kallioilla. Välillä hämmästytän itsenikin pystymällä tunnistamaan konetyypin kymmenien kilometrien päästä vaikka näkyvissä olisi vielä pelkkä musta piste. Koneen pystyy tunnistamaan monista eri asioista. Esimerkiksi laskeutumisvaloista. Onko ne siiven tyvialueella vai kärjissä? Montako niitä on? Moottorien lukumäärä? Onko siivet rungon yläpuolella vai alapuolella. Onko laskeutumistelineet kiinni rungossa vai siivissä? Nämä kaikki on asioita, joita ei ole tarvinnut opiskella. Ne ovat vain jääneet mieleen sen kymmenen vuoden aikana mitä olen lentokentällä työskennellyt.
Kolmen viikon päästä, 1.3.2015 olen lähdössä Saksaan kantamusteni kanssa. Aion mennä aamun Düsseldorfilaisella, mikäli koneessa on tilaa. Siitä päivästä eteenpäin tulen säännöllisen epäsäännöllisesti julkaisemaan kuulumisiani tämän blogin kautta. Tervetuloa mukaan!
